Ensiksikin suuret kiitokset kaikille rinkiläisille osallistumisesta tähän jo päättyneeseen vitoskierrokseen. Kiitokset myös pitkämielisyydestä emon hitauteen.

Erityisen ylpeitä voitte olla te, jotka olette hoitaneet oman osuutenne (=raportit) ajoissa ja aikataulun mukaisesti emon muistuttelemattomuudesta huolimatta. Voitte olla tyytyväisiä ja ylpeitä ja katsoa rintaa röyhistellen ympärillenne. Teitä on nimittäin aika monta! Erinäisistä teknsisistä ongelmista (joita tässä ringissä on tuntunut riittävän!) huolimatta suurin osa raporteista on tullut ihan ajoissa perille konstilla jos toisellakin. (Aika monta raporttia tuli tekstiviestillä. Onneksi älysin sen laittaa teille tiedoksi!)

Sen sijaan olen vähän pahoilla mielin siitä, että olen saanut tiettyjä henkilöitä patistella joka kuukausi ja samoista asioista! Tai oikeastaan vain yksi teistä on ollut todella hankala tapaus. Hänen vuokseen minulta vähän lopati into tässä loppuringissä.

Pääsääntöisesti tämä rinki meni kuitenkin siis ihan mukavasti. Lähes kaikki paketit löysivät perille. Ainoastaan kaksi pakettia on vielä raportoimatta saapuneeksi. Toisen paketin tiedän lähteneen, mutta vastaanottaja ei ole raportoinut pakettia saapuneeksi (mutta ei myöskään ole ilmoittanut, että paketti puuttuu...) ja toista pakettia ei ole raportoitu edes lähteneeksi. Sen sijaan oletettu vastaanottaja on kyllä aktiivisesti kysellyt pakettiaan, joten ei se ainakaan oikeaan paikkaan ole mennyt, jos se on lähetetty! Ja tämän yhden ainokaisen paketin minä meinaan korvata osallistujalle omasta pussistani. Laittelen hänelle alkuviikosta pienen paketin menemään, ettei hän jää täysin nuolemaan näppejään.

Sen sijaan se yksi paketti, jota ei ole raportoitu saapuneeksi tai edes kadonneeksi... Sen suhteen en aijo laittaa tikkuakaan ristiin. Jos rinkiläinen ei ole aktiivinen, ei sitä ole myöskään emonne. (Ikävää, mutta raja se on minunkin joustavuudellani!)

Leipomuksiakin on tullut aika montaa sorttia. Oma taka-ajatukseni tuli täytettyä -sain paljon uusia ideoita. Nauru Toivon, että myös te rinkiläiset olette saaneet tästä sääntömuutoskokeilusta jotain irti. Muutama tuotosraportti minulta vielä puuttuu, mutta odotan saavani ne ihan lähipäivinä.

Tässä nämä tärkeimmät. Nyt katseet kohti kutosrinkiä!